tiistai 31. maaliskuuta 2015

Tähdet, tähdet

  Nyt onkin mennyt hetkinen, etten ole saanut oikeen mitään valmista. On ollut kaikenlaisia menoja ja samaan aikaan olen väkertänyt montaa eri projektia. Eilen kuitenkin sain yhden homman valmiiksi ja ihan seinälle asti.


  Löysin netistä kuvan tähdestä, joka oli tehty laudasta ja sitähän piti sitten kokeilla kun näytti helpolta ja hienolta. Mutta eipäs se ihan niin helppo ollutkaa tehdä. Järkeilin ensin pari päivää, kuinka isot kulmat tähdessä on kunnes tajusin, että vastaus varmaan löytyy netistä. No seuraava ongelma oli, että mihin kulmaan sirkkelin terä pitää säätää, jotta saan haluamani kulman tehtyä tähteen. Aikani kun kokeilin huomasin, ettei meidän sirkkeliä saa säädettyä niin pieneen kulmaan kun olisi ollut tarve. Joten taas sai pähkäillä kuinka se olisi mahdollista, mutta onneksi internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tähänkin vastaus. Täytyi siis rakentaa erillinen jigi, jonka avulla sai sahattua tarpeeksi pienen kulman. Jigin rakentamiseen sainkin onneksi apua mieheltäni. Tarkempia ohjeita tähteen löytyy täältä.

Tuo laudanpätkä on laitettu 36° kulmaan ja kun sirkkelin terän säätää 30° saa jigin avulla tehtyä oikean kokoisen kulman tähden sakaroihin.

Ensin piti kiinnittää sisemmät kulmat yhteen ja näistä sitten kasata tähti
   Tähteen halusin kokeilla puun vanhentamista. Laitoin omenaviinietikan sekaan palan teräsvillaa ja annoin hautua pari päivää. Teräs villa reagoi etikan kanssa ja kun sitä levittää puuhun puu alkaa tummua.


Tässä tähdet on käsitelty kerran.

  Onneksi en luovuttanut tähden kanssa, koska siitä tuli mielestäni mahtava. Ja nyt kun kerran on miettinyt, kuinka se tehdään niin niitä onkin nyt todella helppo tehdä. Kohta meiltä varmaan löytyykin niitä joka seinältä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti